
14.05.2010
Vantaan päivän ajelu 14.5.2010
Mukava ilma suosi osallistujia Vantaan päivän ajelulla. Kokoontuminen sujui mukavasti jo perinteeksi muodostuneella Petikon ABC:llä. Ylen aikaisen Olli-pekka Ihamäkikin oli tullut paikalle mikrofooneineen ja haastatteli suorassa radio-ohjelmassa idean isää Timo Juurikkalaa.
Reitti suuntautui Vantaan maatalousmuseoon, jossa pullakahvejen lisäksi oli mahdollisuus tutustua vanhoihin maataloudessa käytettyihin työkaluihin ja muuhunkin Vantaan tai itse asiassa Helsingin maalaiskunnan historiaan.
Matka jatkui sitten Ylästön kautta Tikkurilan keskustaa, jossa oli Vantaa päivän vietto parhaimmillaan. Väkeä oli valtavasti liikkeellä ja saimme aikamoisen huomion saapuesssamme 60 moottoripyörän kulkueessa paikalle.
Paula Koivuniemi esiintyi torilla olleella lavalla. Hetken kuunneltuamme ja perinteiset kisamakkarat nautittuamme olikin jo aika suunnata kotia kohti. Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin kansanedustaja Timo Juurikkalalle, joka oli nähnyt vaivaa tapahtuman toteuttamiseksi.